Peliohjeet poikkeusoloissa

Luethan ohjeet huolella ennen kuin varaat ajan ja tulet pelaamaan, kiitos!

 

Pelaajiemme ja henkilökuntamme terveys ja hyvinvointi ovat ykkösasioita. Seuraamme päivittäin koronavirustilannetta ja viranomaisten tiedotteita. Jotta pelaaminen on mahdollista ja jotta se voi jatkua, edellytämme kaikkia golfkentän alueella asioivia noudattamaan seuraavia ohjeita:

  • Jääthän kotiin, mikäli sinulla on edes lieviä hengitystieinfektion oireita. Toivomme sinun jäävän kotiin myös silloin, jos lähipiirissäsi on vastaavia oireita.
  • Saavuthan kentän alueelle vasta mahdollisimman lähellä omaa lähtöaikaasi. Suosittelemme liikkumaan mahdollisimman suoraan autolta tiiauspaikalle ja kierroksen jälkeen takaisin autolle välttäen turhia kontakteja.
  • Ethän kättele tai halaa pelikaverin tai muidenkaan kanssa.
  • Pidäthän koko kierroksen ajan vähintään kahden metrin etäisyyden pelikaveriisi ja mahdollisiin muihin pelaajiin.
  • Suosittelemme käyttämään omaa golfkärryä tai kantamaan bägiä. Lainakärryjä käytettäessä tulee kärry palauttaa erikseen osoitettuun paikkaan desinfiointia varten.
  • Lipputanko pidetään aina reiässä eikä siihen tule koskea. Olemme lisänneet reikiin lieriöt, jotta pallon voi nostaa reiästä koskematta lipputankoon tai kupin reunoihin. Ethän nosta muiden palloa reiästä.
  • Bunkkeriharavat ovat poissa käytöstä. Tasoitathan jälkesi esimerkiksi jalalla tai mailalla.
  • Kentän pallopesurit eivät ole käytössä.
  • Kentän roska-astiat eivät ole käytössä.
  • Green feensä etukäteen maksaneiden vieraspelaajien tulee ilmoittautua caddiemasterille soittamalla puh. 03 475 3666
  • Rangella ja harjoitusviheriöillä max. 10 henkilöä kerrallaan
  • Lisää ohjeita löydät THL:n sivuilta.

 

Ajanvaraus, ilmoittautuminen ja maksaminen

 

Ajanvaraus

Osakkeenomistajat ja jäsenet voivat varata peliaikoja NexGolf-ajanvarauksen kautta.

Vieraspelaajat voivat varata peliaikoja sähköpostin kautta tai soittamalla caddiemasterille puh. 03 475 3666

Ilmoittautuminen

Osakkaat, joilla on pelioikeus sekä vuokrapelioikeuspelaajat voivat vahvistaa ilmoittautumisensa kierrokselle NexGolfin kautta. Muiden tulee ilmoittautua caddiemasterille.

Maksaminen

Toriseva Golf Oy:n tilille FI02 5524 0320 0104 95 kirjoita viestikenttään pelaajan nimi ja pelipäivä. Lähetäthän kuvan maksustasi caddiemasterille sähköpostilla. Voit maksaa myös lähimaksulla klubin kassaan.

 

Klubikahvila ja pro shop

Poikkeusoloissa joudumme välttämään tarpeettomia kontakteja. Kahvila ja pro shop toimivat take away -periaatteella. Palvelemme toistaiseksi klo 10 - 16 joka päivä.

Yhteystiedot

Golf-Virrat ry
PL 89
Lakarintie 350
34801 Virrat
Puh. 03-4753 666
Fax. 03-4764 101
golfvirrat@golfvirrat.fi

PANKKIYHTEYDET

Golf-Virrat ry
OP FI18 5524 0320 0026 41

Toriseva Golf Oy
OP FI02 5524 0320 0104 95

Klubin aukioloajat

Klubi auki syyskuussa klo 10 - 18. Kilpailupäivinä avaamme tuntia ennen ensimmäistä lähtöä.

Caddiemaster tiedottaa

Seuraavat kilpailut ja tapahtumat:

PE 18.9. Lähipeliklinikka ja sääntöilta naisille 16:30

LA 19.9. Lippukisa klo 9:00

LA 26.9. Kinkkukisa yhteislähtö klo 10:00